Top 5

Olin ehkä 14-vuotias kun luin Nick Hornbyn Uskollisen äänentoiston. Se kertoo levykaupan omistajasta joka käyttää kaiken aikansa tehden top 5 -listoja erilaisista asioista luuserikavereidensa kanssa. Ajatus vetosi minuun suunnattomasti, rakastuinhan keräilyyn ja listaamiseen jo pienenä. Tein vihkoihin sarjataulukoita mielikuvitusmatsieni tuloksista, yritin hankkia järjestyksessä kaikki Aku Ankan taskukirjat ja osasin ulkoa jokaisten MM-kisojen voittajan, kisaisännän ja maalikuninkaan. Sitäpaitsi, kuten kirjan protagonisti, olin kaikinpuolin vähän surkea tapaus. Suurin osa seuraavista kouluvuosistani kului top 5 -listoja piirrellessä.

Arviolta puolet tämän tekstin lukijoista on juuri saanut joululahjaksi jonkun kirjan jossa listataan 1000 kaikkien aikojen tärkeintä elokuvaa tai 101 paikkaa joissa jokaisen täytyy käydä ennen kuolemaansa tai 50 eniten ihmisiä lahdannutta diktaattoria koskaan. Nyt samat tyypit väkertävät listoja vuoden parhaista levyistä (kuultuaan kuusi uutta julkaisua, joista kaksi vanhojen suosikkien uusia levyjä ja loput tutustumista festareiden tuntemattomiin esiintyjiin) ja elokuvista (nähtyään lähinnä kesän blockbusterit, kaksi kriitikoiden ylistämää suurten studioiden prestige-elokuvaa ja yhden arthousepätkän leffafestareilla) ja oikeastaan ihan mistä vaan mitä ovat sattuneet vuoden aikana puuhastelemaan. Ja kun kaikki listat on kerätty ja niiden tulokset on ynnätty voimme julistaa virallisesti vuoden levyn, vuosikymmenen kirjan, vuosisadan elokuvan ja maailmanhistorian kaikista asioista parhaan asian. Ja sitten riidellä niistä.

Mitä pidempi aika listan tekemiseen on käytetty, sitä varmemmin siinä on joku yllättävä valinta kuvaamassa listaajan suurta emansipaatiota arvostelijana. Popharrastajat rakastavat kaanonia koska voivat olla eri mieltä sen kanssa. Kuinka radikaali olo nuorella miehellä onkaan ilmoittaessaan pitävänsä Kinksiä merkittävämpänä yhtyeenä kuin Beatlesia tai vuoden ’82 Brasiliaa suurempana joukkueena kuin vuoden ’70 Brasiliaa. Kaanon, yksi totuus, antaa mahdollisuuden erottua joukosta, olla individualisteja kasvottomassa maailmassa. Se on tarina johon on helppo tarttua ja tehdä oman tulkintansa.

Siksi meillä onkin ongelmia muiden kulttuurien kanssa. Mistä ihmeestä tietäisimme mistä aloittaa afrikkalaisen musiikin kuuntelu? Kuka kertoisi mitkä ovat neuvostoelokuvan suuret merkkiteokset 70-luvulla? Miksi välittäisin siitä ettei Argentiina vieläkään kyennyt valloittamaan Copa Americaa? En tunne tarinaa. Valtaosa jalkapalloa seuraavista suomalaisista tuskin kykenee nimeämään viimeisintä Copa American voittajaa tai Aasian mestaria. Jalkapallon suuren kertomuksen kannalta niillä ei ole merkitystä. Kun kontekstia ei ole, pelien seuraaminen on puuduttavaa. Tarinat pelaajien ja joukkueiden takana tekevät heidän kentällä tekemistään asioista mielenkiintoisia. Ilman niitä käsitys tapahtumista puuroutuu, tarinat muuttuvat yleistyksiksi. Ennen EM- tai MM-kisojen alkamista spekuloidaan herkullisilla historiallisilla asetelmilla, nuorten tähtien läpimurroilla ja valmentajien taktisilla valinnoilla. Afrikan mestaruuskisojen jälleen lähestyessä ennakoissa esiintyy ainoastaan yksi tarina; kaaos. Pelin sisällä ja sen ulkopuolella.

Kun vaikkapa Ghana ja Gabon kohtaavat, ei kyseessä ole ikuisen epäonnistujan ja sympaattisen altavastaajan kohtaaminen, vaan vain yksi osa suurta iloista afrikkalaista jalkapallojuhlaa jossa mitä vain voi tapahtua. Niin, niin. Sitähän afrikkalainen jalkapallo on. Liittojen ja joukkueenjohtojen käsittämätöntä sähläystä, yksilöiden häikäiseviä taidonnäytteitä, surkeita maalivahteja, kisajärjestelyjen pettämistä ja mustaa magiaa. Kuiskaukset mustasta magiasta… alkavat aina kisojen lähestyessä. Mitkä joukkueet käyttävät juju’ta, mitkä lajiliitot maksavat noidille? Mutta ne ovat nimenomaan kuiskauksia. Ikävä kyllä. Viittaukset ovat hämäriä ja epämääräisiä, kirjoitukset tekevät kaikkensa ollakseen loukkaamatta ketään. Tarinat ovat paljon palkitsevampia.

Nigeria toimi yhdessä Ghanan kanssa kisaisäntänä vuoden 2000 kisoissa alkuperäisen järjestäjämaa Zimbabwen jouduttua luopumaan isännyydestään Afrikan lajiliiton päätöksellä johtuen stadioneiden surkeasta kunnosta. Se lähti turnaukseen ennakkosuosikkina, ja hyvästä syystä. Kyseessä oli kaikkien aikojen paras afrikkalainen joukkue. Oikealta laidalta maalipaikkoihin liihotti sulava Finidi George, vasemmalta iski raivokkaasti kieppuva Tijani Babangida. Kärjestä hämmentävällä kulmikkaalla tekniikallaan peliä rakentamaan tippui Nwankwo Kanu, Taribo Westin ja Celestine Babayaron pysäyttäessä vastustajan harvat hyökkäykset. Kruununjalokivenä seisoi numero 10, Jay Jay Okocha. Häikäisevän taitava ja elegantti Okocha kuorrutti turnauksen täyteläisimmillä kosketuksilla ja kermaisimmilla käännöksillä joilla jalkapallon arvokisoja on koskaan koristeltu. Alkulohko sujui kuin leikki, ja puolivälierissä vastaan asettuisi Senegal, jolta kukaan ei suuria odottanut.

Okochan ensimmäinen mahdollisuus aukesi parin minuutin pelin jälkeen. Senegalin maalivahti Omar Diallo onnistui vaivoin koppaamaan Jay Jayn puskun, mutta merkit tuntuivat ilmeisiltä. Tänään maaleja sataisi. Sitten yhtäkkiä, kesken Nigerian leppoisan pallonsiirtelyn, Khalilou Fadiga vierittää keskityspallon rinnallaan kauniisti ohi Taribo Westin ja iskee pallon verkon perukoille kokeneen Ike Shorunmun taakse! Nigerian peli sekoaa hetkeksi täydellisesti ja senegalilaiset ovat parikin kertaa niitata toisen osumansa, mutta kohta ottelu palaa takaisin uomiinsa. Alkaa eeppinen, myrskyisä tasoitusosuman metsästys. Hyökkäykset iskevät Senegalin maalille hyökyaallon voimalla, mutta aina kun sen pato tuntuu murenevan löytyy jostakin jalka tai käsi tai tolppa tai naama tukkimaan reiän. Kanun käännähtely rangaistusalueella on kuin Bruce Lee -elokuvasta uuden vastustajan juostessa eteen aina edellisen laotessa maahan. Jay Jay vapauttaa ensin joukkuetovereitaan, kyllästyy sitten näiden saamattomuuteen ja naruttaa muutamaan otteeseen yksin koko senegalilaispuolustuksen vain laukoakseen pallon yli, ohi tai päin maalivahtia.

Ottelua oli enää vartti jäljellä kun Nigerian joukkueenjohtoon kuuluva Kashimawo Laloko huomasi jotakin Senegalin maalin takana. Hän tiesi Senegalin joukkueen saapuneen stadionille aikaisin suorittaakseen rituaaleja… mustaa magiaa… jonka oli tarkoitus auttaa heitä voittamaan ottelu. Laloko raivostutti senegalilaiset hakemalla objektin maalin takaa, ja tuli häädetyksi stadionilta nujakan seurauksena. Kentälle oli hetkeä aiemmin vaihdettu 19-vuotias superlupaus Julius Aghahowa, myöhemmin Ukrainassa, Shakhtar Donetskissa, uran luonut ketterä kärki. Lopun varmaan arvaatte. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Sunday Olisehin pitkä avaus tavoittaa Aghahowan, joka karkaa senegalilaisilta ja vie pelin jatkoajalle. Hetkeä ennen sen loppumista vaarattoman näköinen matala keskitys pomppii Aghahowan jalkaan ja tämä räjäyttää stadionin täydelliseen sekasortoon. Puoli yleisöä ryntää kentälle juhlimaan voitto-osumaa ottelun ollessa vielä kesken, poliisien yrittäessä epätoivoisesti pitää tilanne hallussaan.

Vuoden 2012 Afrikan mestaruuskisojen loppu oli viime vuoden kaunein hetki jalkapallossa. Sambian satumainen matka mestaruuteen vain muutaman sadan metrin päässä paikasta jossa sen historian paras joukkue kohtasi loppunsa traagisessa lento-onnettomuudessa, ja valmentaja Herve Renard kantamassa loukkaantunutta Joseph Musondaa juhlimaan mestaruutta ovat jalkapallon tarinaa kaikkein parhaimmillaan. Listaajana tunnen silmitöntä raivoa kun kisat järjestetään toisena vuotena peräkkäin. Ärsyynnyn siitä että kisan järjestäjä saattaa vaihtua kuukausia ennen tapahtumaa ja ettei täydellistä varmuutta parhaiden pelaajien osallistumisesta ole. Kisojen tarinan seuraaminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Kärsivällisen se kuitenkin palkitsee.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Top 5

  1. Nimetön sanoo:

    Jutut senkun paranee!
    Hyvää uutta vuotta,
    t. Uncle Dan

  2. Nimetön sanoo:

    Aivan loistavaa settiä, jälleen kerran.

  3. JTH sanoo:

    Hieno kirjoitus, mutta aivan loistavat listat. 98 maalivahdit 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s