Yleinen etu

“And if there was probably a childhood trauma that I had other than the Dodgers leaving Brooklyn, which if you think about it is a reason why some of us are imbued with a cynicism that we never recovered from. Obviously you’re not a Mets fan, and you can’t possibly be a Yankees fan, so baseball’s eliminated from your life because of being born in Brooklyn.”

tumblr_l6x3tvttfq1qzqeamo1_500

Yhden Seinfeld-jakson alussa on pätkä jossa Jerry puhuu urheilujoukkueiden kannattajista. Vitsi on, että se mitä kannattaja loppujen lopuksi kannattaa ovat joukkueensa pelipaidan värit. Pelaajat voivat siirtyä toiseen seuraan ja joukkueet voivat vaihtaa kaupunkia, vain värit ovat pysyviä. Vitsiä ei toki ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti, se vain yrittää osoittaa kuinka naurettavaa aikuisen ihmisen on kannattaa jotakin urheilujoukkuetta toista vastaan. Oudolta se kuulostaa silti. Amerikkalaiselta. Se ohittaa kokonaan tavan jolla joukkue sitoo yhteen ihmiset ympärillään, tavan jolla sen rikas historia vaikuttaa niin yksilöiden kuin koko alueen identiteettiin. Se ohittaa sukupolvesta toiseen ulottuvat muistot ihmisistä ja äänistä, tuoksuista ja tapahtumista. Ennenkaikkea se ohittaa paikan. Olankohautuksella.

Viikonlopun tärkeimmästä pelistä muodostui lopulta myös huikea draama. 90 minuutin puuduttavan linjojen organisoimisen, syöttölinjojen peittämisen ja kaaripallojen katkomisen jälkeen vierasjoukkue, piskuinen altavastaaja, oli kammennut itsensä maalin tappiolta tasatilanteeseen ja kosketusetäisyydelle uusintaottelusta. Ottelun pyörähtäessä yliajalle kotijoukkueen pelaaja kompuroi omalla alueellaan. Ensimmäisenä pallon luokse ehti Steven Gregory. Hän tönäisi säheltäjän pois tieltään, nosti katseensa ja näki maalin. Avopaikka! Laukaus kohti alakulmaa! Lähes kymmenen vuoden turhautunut odotus ja vaivoin tukahdutettu viha valmiina purkautumaan ilon kyyneliin…

Torjunta. MK Donsin maalivahti David Martin venyi ehkä elämänsä pelastukseen kääntäessään sormenpäillään tilanteen kulmaksi. Kahta minuuttia myöhemmin kotijoukkue juhli voittomaalia. Kulmapotkun jälkeisen kaaoksen keskeltä Jon Ostemoborin onnekas ohjaus vei pallon AFC Wimbledonin verkkoon. Karmiva lopetus upealle taistelulle. Tai no… oikeastaan ei sinne päinkään.

wimbledon_fa_cup_winners_1988

MK Dons on Wimbledon FC. Tai siis se, mikä Wimbledon FC:stä on jäljellä. Vuonna 2002 talousvaikeuksissa ollut Wimbledon myytiin ja siirrettiin Englannin jalkapalloliiton siunauksella 90 kilometriä pohjoiseen Milton Keynesiin. Vuotta myöhemmin se muutti nimensä MK Donsiksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun liiton alainen englantilainen seura muutti kaupungista toiseen. Wimbledonin kannattajat raivostuivat. Heidän joukkueensa oli varastettu. Lähinnä alasarjoja vuodesta 1889 tahkonnut Wimbledon oli noussut jalkapallokartalle viimeistään 80-luvun lopussa, Vinnie Jonesin, John Fashanun ja Dennis Wisen tähdittämän, ”Crazy Gangiksi” nimetyn ryhmän tapellessa itsensä aina FA Cupin voittajaksi asti. Sen rikas historia oltiin nyt julistamassa kuolleeksi, jotta Milton Keynesiin voitaisiin rakentaa stadionkompleksi yhteistyössä IKEA:n ja Asdan kanssa. Englannin jalkapalloliiton asiaa koskevassa päätöksessä ilmoitettiin että fanien yritykset perustaa Wimbledon uudella nimellä eivät olisi ”in the wider interests of football”, vapaasti suomennettuna ”yleisen edun mukaista”.

Jalkapallossa paikkaa ei ohiteta olankohautuksella. Manchester United, maailman ehkä tunnetuin seura, on seissyt samalla paikalla yli sadan vuoden ajan. Samalla paikalla tarkoitan samaa stadionia, Old Traffordia. Sitä samaa joka pommitettiin tuusan nuuskaksi toisessa maailmansodassa. Ja miksi helvetissä United lähtisi? Se on Old Trafford, Unelmien teatteri. Muuttoja toki tehdään ja uusia stadioneita rakennetaan. Kun Arsenal ei saanut lupaa legendaarisen Highburyn, ”jalkapallon kodin”, laajentamiseen, se rakensi kokonaan uuden stadionin. Emirates Stadium rakennettiin 500 metrin päähän. Metropysäkki on edelleen sama. Sen nimi on Arsenal. Joukkueet rakentuvat kaupungin ympärille, kaupungit joukkueiden. Työväenluokkaisen kaupungin joukkue on keskimäärin kovaluisempi, metropolin joukkue taiteellisempi. Jakolinjat kulkevat limittäin kaupunkien sisällä ja suurvallat keräävät kannatusta imperiuminsa kaukaisimmilta rajoilta asti, mutta kaikki on aina sidottua siihen missä tapahtuu.

Ebbets_Field_Outside2

Siitä amerikkalaisuudesta. Lou Reed kertoo elokuvassa Blue in the Face nuoruudestaan Brooklynissa. Rakkaudestaan Dodgersiin. Niin, Brooklyn Dodgersiin. Joukkueeseen, joka mursi rotumuurin peluuttamalla Jackie Robinsonia. Joukkueeseen, jonka supertähti Ralph Branca tultaisiin ikuisesti muistamaan syöttäjänä Bobby Thompsonin lyödessä ”maailman ympäri kuullun laukauksen”. Joukkueeseen, josta tuli kaikkien franchise-joukkueiden äiti. Vuonna 1956 lentäminen oli mahdollistanut pitkätkin välimatkat otteluiden välillä. Kyllästyneenä kaupungin asenteeseen hänen stadionprojektiaan kohtaan, omistaja Walter O’Malley päätti siirtää koko joukkueen länsirannikolle. Rakastettu altavastaaja, newyorkilaisen neuvokkuuden ja loppuun asti yrittämisen ilmentymä, viskattiin keskelle hiekkaa, palmuja ja menestyjiä. Los Angeles Dodgers. Amerikkalainen urheilu ei koskaan toipunut. Muuri oli murrettu, mikä vain oli ostettavissa.

Täällä muuria ei ole vielä murrettu. Wimbledonin fanit perustivat uuden joukkueen. AFC Wimbledon aloitti uuden nousunsa Englannin yhdeksänneltä sarjaportaalta. Kauden 2010-2011 päätteeksi Wimbledon kaatoi Lutonin rangaistuspotkukilpailussa, ja otti paikan neljänneltä sarjaportaalta. League Twosta, liiton sarjasta. Enää yhden portaan päästä MK Donsista. Se on uskomaton saavutus. Mikään joukkue englantilaisen jalkapallon historiassa ei ole noussut yhtä nopeasti. Wimbledonilla olisi vihdoin mahdollisuus kohdata ja kaataa MK Dons. Kaikki oli rakentunut tähän hetkeen. Tähän yhteen kostoniskuun, josta Milton Keynes ei enää toipuisi.

Tai ei. Ei oikeastaan. Vaikka Gregoryn laukaus olisi mennyt maaliin, se ei olisi muuttanut mitään. Tai olisi se sen verran muuttanut, että Wimbledon olisi edennyt cupin seuraavalle kierrokselle ja MK Dons ei. Mutta mitään kostoa ei tarvittu. Wimbledon on jo voittanut. Se on jo pelastanut historiansa. Se on jo pelastanut seuransa. MK Dons ei merkitse Wimbledonin kannattajille mitään. Sunnuntain ottelun merkitys ei ollut kiinni sen lopputuloksesta. Se oli tärkeä, koska se ylipäätään pelattiin. Se oli tärkeä, koska se tarkoitti että Wimbledonin kannattajat olivat onnistuneet suojelemaan joukkueensa perintöä ihmisiltä jotka yrittivät sen kaapata. Se tarkoitti, että taistelua ei ole vielä hävitty. Yleinen etu ei ole vielä musertanut muistoja ja jatkuvuutta, ihmisiä ja unelmia.

Advertisements
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Yleinen etu

  1. drake sanoo:

    Ja tähän soimaan Style Councilin Come to Milton Keynes.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s