Eurodekkari

Melkein joka lauantai nykyään. Viimeiset pelit alkavat joskus yhdentoista pintaan ja kun on rypenyt aamupäivästä asti saamattomuudessaan juoden itsensä lievästi herkkään tilaan halvalla chileläisellä punaviinillä, rupeaa illan surkea kokonaiskuva pikkuhiljaa piirtymään seinille. Seinille, joiden kuuluisi viimeistään kahdeksan tunnin yksinäisen maalittomien tasapelien vahtaamisen jälkeen lähestyä nopeammin kuin Kuolemantähden roskakuilussa. Ongelma on etteivät ne liikahdakaan. Lupaus vielä yhdestä, kaiken mullistavasta, viimeisestä pelistä pitää ne etäällä. Nyt kentälle astelevat kaikkein suurimmat. Jalkapallomaailman jättiläiset.

Puoli tuntia myöhemmin koittaa itseinhon hetki. En muista enää kuollaksenikaan mikä sai minut jäämään. Illan viimeinen peli ei ole koskaan hyvä. Vastakkain ovat aina tarunhohtoinen suurseura ja alemman keskikastin sarjajyrä, pelin kulku on poikkeuksetta sama. Kyläseura asemoituu puolustustaisteluun suuren ja mahtavan vastustajan kaarrellessa vallihaudan ympärillä. Alkaa Jerikon muurien pommitus. Turhauttava, väsyttävä pommitus. Laitapuolustaja hakkaa rumpuja, laituri rääkkää kitaraa ja keskikentän pohja näppäilee bassoa. Kymppi vinguttaa viulua kärjen esittäessä parhaita rockposeerauksiaan tamburiinin soiton ohessa. Kukaan ei jaksa hakea vaihtopenkiltä pasuunaa, ja Jerikon muurit seisovat paikoillaan. Kysymys on vain siitä kuinka kauan; joskus hetken, joskus hetken pidempään. Väistämätöntä loppuratkaisua odotellessani lähetys katkeaa ja näen television heijastavasta pinnasta keski-ikäisyyteni. Katson Kettua. Katson Montalbanoa. Katson Eurodekkaria.

inspector-montalbano-photo

Kysymys on vain minimaalisista variaatioista tuttuun kaavaan. Millä tavalla Lea Sommer tällä kertaa saa murhaajan nalkkiin, millä tavalla Barcelona tällä kertaa murtaa Zaragozan puolustuksen? Samaa loputonta uusien keinojen etsimistä. Tylsää, mutta turvallista. Ennalta-arvattuvuudessaan kai jollain tavalla lohdullista. Nyt ohjelmapaikalla on uusi kokelas. Pääosassa heiluu miellyttävän pulska, tyylikkäästi harmaantunut, kaiken kokenut ja nähnyt lyhyenläntä roomalainen. Hänen johdettavanaan on ryhmä huippulahjakkaita ja itsevarmoja nuoria miehiä, joiden itsekäs käytös uhkaa tuhota ryhmän hengen. Carlo Ancelottin tehtävä on saada nämä miehet puhaltamaan yhteen hiileen. Helpommin sanottu kuin tehty!

Jokin kuitenkin erottaa Paris Saint-Germainin muista kahden pennin etsiväsarjoista; toista pääosaa esittää kung fu -potkiva, rääväsuinen, karismaa tihkuva seksisymboli. Zlatan tekee mistä vain katsomisen arvoista. Hänen tapansa pelata jalkapalloa on ainutlaatuinen. Siinä missä muut modernin jalkapallon suurimmista pelaajista työskentelevät mahdollisimman tehokkaasti ja maksimoivat suorituskykynsä tekemällä vain tarvittavan, Zlatanin jokainen kosketus kurkottaa kohti tähtiä. Hänet on rakennettu kuin kappale kauneinta art decoa; unohtaen nöyryyden ja vaatimattomuuden, välittämättä inhimillisistä rajoituksista. Korkeita kaaria ja kulmikkaita käännöksiä. Majesteettisia, puhtaan symmetrisiä geometrisia muotoja. Kaikki minkä Zlatan tekee on suurta, kaikki mihin hän koskee kuolematonta. Hän on supersankari aikana jona supersankareita ei enää ole. Siksi Zlatan ei myöskään ole pelaaja joka tyytyisi odottelemaan pelin ulkopuolella, paitsion rajamailla maalipaikan syntymistä. Zlatan vaatii palloa. Hän haluaa olla osana joukkueensa jokaista hyökkäystä, osana jokaista sen rakentamisen vaihetta. Kun Zlatan on kentällä, peli rakentuu aina hänen ympärilleen.

1288522945728

Ancelotti on peluuttanut ryhmäänsä 4-3-2-1 -muodostelmassa, joka tunnetaan Suomessa paremmin maajoukkueenkin käyttämänä ”joulukuusena”. Pelitapa on luultavasti toiminut myös pohjana joukkueen rakentamisessa, kovaan hintaan Italiasta noudettu argentiinalaiskaksikko Ezequiel Lavezzi ja Javier Pastore (vaikka tulikin joukkueeseen jo ennen Ancelottia) vaikuttavat täsmähankinnoilta pelaamaan Zlatanin takana kahdella ”kymppipaikalla”, puolustukseen löydetyt Maxwell ja Gregory van der Wiel taas systeemille tyypillisiltä vahvasti hyökkäyksiä tukevilta laitapuolustajilta. Keskikentällä Ancelotti on käyttänyt kahta duunaria, jotka suojelevat kolmatta, luovempaa, pelimiestä. Jälkimmäinen paikka on pedattu nuorelle Marco Verrattille, jonka silkinpehmeä ensimmäinen kosketus ja tapa tiedostaa ympärillään avautuvan tilan määrä saavat hänet ajoittain näyttämään lähes yhtä kylmäpäiseltä pelin avaajalta kuin esikuvansa Andrea Pirlo.

Kaudesta on muodostunut yllättävän vaikea. Zlatanin latomasta huikeasta määrästä maaleja huolimatta PSG on törmännyt hälyyttävän monta kertaa mitäänsanomattomien vastustajiensa puolustusmuureihin. Kritiikki Ancelottia kohtaan kiihtyi pari viikkoa sitten PSG:n ensin pudotessa Ranskan liigacupista rangaistuspotkujen jälkeen Saint-Etiennelle ja luhistuessa sitten Nicen vieraana 2-1 -tappioon. Seurauksena italialainen juoksutti Mestarien liigan alkulohkon paineettomassa päätöskamppailussa Portoa vastaan kentälle uudenlaisen kokoonpanon. Uudessa suunnitelmassa Zlatan sai hyökkäyksen kärkeen taisteluparin, Jeremy Menezin, ja kymppipaikoilla aiemmin pelanneet Pastore ja Lavezzi tippuivat keskikentän neljän linjaan laitureiksi. Käytännössä kyseessä on Ancelottin ”upporikasta tai rutiköyhää” -ratkaisu. Pastore ja Lavezzi nousevat hyökätessä kahden kärjen tasolle, muodostaen väkivahvan neljän miehen hyökyaallon hyökkäykseen. Pastore ja Lavezzi leikkaavat laidoiltaan kohti keskustaa ja yrittävät ohittaa puolustuslinjan seinäsyötöillä Zlatanin kanssa. Ongelmaksi oli aiemmin muodostunut ettei linjan taakse juossut ketään Ibrahimovicin pudotessa rakentamaan peliä. Nyt Menezin tehtäväksi jää juosta ympyrää Zlatania kiertävällä radalla, ja korvata tämä joko hyökkäyksen rakennusvaiheessa tai sen viimeistelyssä. Porto kaatui loistoesityksen jälkeen lukemin 2-1, ja seuraavista kahdesta pelissä kotimaisessa sarjassa uusittu ryhmä runttasi 4-0 -voitot.

c062080abf3b31474615a25c17f1-grande

Ancelotti ottaa kuitenkin valtavan riskin peluuttaessaan käytännössä neljää hyökkääjää avauskokoonpanossaan. Lavezzi ja Pastore eivät kuulu planeetan kurinalaisimpiin puolustajiin, joten vastuu keskikentän puolustuksesta kasautuu hyvin pitkälti keskelle jäävälle kaksikolle. Sunnuntaina uusi pelitapa kohtasi ensimmäisen todellisen testinsä Lyonin saapuessa Parc des Princesille Ligue 1:n kärkikamppailuun. Lyon reagoi PSG:n ryhmitykseen vaihtamalla normaalista neljän puolustajan linjastaan viiteen, joka vapautti sen laitapuolustajat hyökkäämään suoraan PSG:n laitapuolustajia vastaan. Aluksi näyttikin että laidoille jäänyt tila koituu pariisilaisten kohtaloksi, mutta aneeminen ja arka Lyon ei pystynyt rakentamaan kuin pari hassua maalipaikkaa. Blaise Matuidin ja Thiago Mottan fantastinen yhteistyö keskikentän keskellä ja laitapuolustajien, erityisesti oikealla pelanneen Christophe Jallet’n, loistosuoritukset jättivät vieraat nollille. PSG otti neljännen peräkkäisen voittonsa Matuidin puskiessa Zlatanin syötöstä 1-0 -voittomaalin, ja antoi vahvan näytön uuden pelitavan puolesta isommissakin peleissä.

Ancelotti saattoi pelastaa työpaikkansa rohkealla siirrollaan. Olkoon kuinka pakkopullaa tahansa, juuri Eurodekkareissa mestaruudet voitetaan ja hävitään. Siksi kai niitä itsensä katsomaankin pakottaa. Ratkaisu on vain pakko nähdä viikosta toiseen. Uudestaan ja uudestaan.

Advertisements
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Eurodekkari

  1. utelija sanoo:

    Miksi lähestyt jokaista aihetta jonkun täysin jalkapallon ulkopuolisen aiheen kautta?

    • tresjoli22 sanoo:

      Yritän luoda yhteyksiä jalkapallon ja muun kulttuurin välillä, kirjoittaa asioista sellaisista näkökulmista jotka eivät ole aivan puhkikuluneita. Lähinnä tarkoitus on kai viestiä asioita niinkuin itse ne näen, auttaa näkemään uudenlaisia tapoja ajatella futista.

      Toisaalta haluaisin kyllä melkein väittää että kirjoitan itse pelistä vähintään yhtä paljon kuin monet muut jalkapallosta kirjoittavat. Suomessa oikeastaan ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

  2. Nimetön sanoo:

    Mielestäni tämä tapa lähestyä aihetta jalkapallon ulkopuolisen aiheen kautta toimii loistavasti! Mukava lukea jotain erilaista.

  3. Paluuviite: Zlatan ja Ronaldo – kuolevaiset supersankarit | Toinen jakso

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s