Tuntuiko se hyvältä?

Baby close the door
Listen girl, I have something I wanna show you
I wish you’d open up cause
I wanna take the walls down with you

Linnanmäen karuselli on yli sata vuotta vanha. Se ei kiepu eikä vaapu, ei kastele eikä kiemurra. Se vain pyörii. Uudestaan ja uudestaan. Kahden minuutin ajan sirkuseläimet kyyditsevät täysin ulalla tapahtumista olevia kaksivuotiaita ja heidän elämäänsä kyllästyneitä vanhempiaan, sitten pysähtyvät vain aloittaakseen syklin kohta alusta. Jonkun mielestä karuselli on ehkä muinaisjäänne. Tylsä, tarpeeton ja vähän mauton. Sen kyljessä on hämmentäviä maalauksia nuorista miehistä palvelemassa alastomia naisia. Eivät lapsetkaan karusellista enää juurikaan innostu, eihän se tarjoa vauhtia tai vaaraa eikä sillä ole mitään tekemistä Angry Birdsin kanssa. Silti karuselli on ja pysyy. Se seisoo ikuisesti jossain sielumme sopukoissa eikä vanhene koskaan. Se on ajaton.

Tiistai-ilta Töölössä tihkui seksiä. Sitä oli katsomossa ja kentällä, sitä oli liikeessä ja kosketuksessa. Karusellin päältä näkee kuulemma koko Helsingin. Ja kaiken muunkin. Antti Muurinen seisoi tiistaina sen päällä, katsoi valtakuntaansa ja hymyili. Ensin pelattiin syvälle, sitten leveälle. Venyttäen, repien. Silti aina pehmeästi ja nautinnollisesti. Karnevaaliäänet olivat vaihtuneet hunajaiseksi souliksi. D’Angelo, Curtis, Saadiq, Gaye. Mahla valui pitkin Sonera Stadiumin rakenteita. Seksikaruselli keinahteli musiikin tahdissa kuin kokeneen kapteenin ohjaama laiva, jota aallot hyväilevät vaan eivät keikauta.

Olin aina ollut siinä käsityksessä että Stallone tappaa pahiksen Cobran lopussa, mutta olisihan se pitänyt arvata ettei tuota miestä yksi koukku ja teollisuusuuni pysäytä. Pidän Klubin keskikentän narujen vetelemistä sitä paitsi aika paljon hedelmällisempänä puuhana kuin muukalaisten murhaamista ja hämärissä salaliittokokouksissa heilumista. Ja vaikka pelottavasti syvällä bassoäänellä karjumisessa onkin oma hohtonsa, niin valitsen kyllä joka kerta sen ensimmäiseen maaliin johtaneen avauksen. Väyrynen tekee kaiken vähän paremmin muut. Yhtäkkiä liike keskikentällä olikin terävää ja palloon ei tarvinnutkaan ottaa seitsemää kosketusta ennenkuin sen saattoi pelata eteenpäin. Yrittipä joku syöttää jopa linjan taakse, eikä se ollut edes vahinko!

Yksi pääsky ei kuulemma tee kesää, mutta Sorsasta on ainakin hyötyä. Keskikentän keskustasta on puhuttu kyllästymiseen asti, mutta hyökkäystä tukevan laitapuolustajan puuttuminen on todellisuudessa ollut jopa suurempi ongelma tämän kauden HJK:ssa. Mannströmin leikatessa jatkuvasti kohti keskustaa laitaan on jäänyt ammottava aukko. Varsinkin heikompia joukkueita vastaan peli on puuroutunut ja maaleja ei ole tullut totuttuun tahtiin. Sorsa palauttaa HJK:n laitapelin uomiinsa. Kun Mannströmillä on vapaus purjehtia syntyy Klubille keskustaan miesylivoima, jota Pohjanpalon valuminen palloa hakemaan vielä lisää. Päätön ratsumies oikeana laitapuolustajana saattaa olla avain HJK:n loppukauteen. Sorsan pään erottaa vielä jostain hartioiden välistä oikein siristäessään, mutta muuten Sebastian vaikuttaa täydelliseltä valinnalta rooliin.

On kuitenkin yksi mies johon seksifutis tiivistyy enemmän kuin muihin. Kun muut oppivat kävelemään, hän juoksi. Kun pihan lapset leikkivät, hän juoksi. Kun kävimme koulussa, ihastuimme, rakastuimme, etsimme ja löysimme, hän vain juoksi. Kun joku syöttää, hän juoksee ja olen varma että hän juoksee kilpaa torakoiden kanssa vielä ydintuhon jälkeenkin. On vaikeaa kuvailla sitä onnentunnetta jonka saan tuon miehen onnistumisista. Ehkä kyse on samaistumisesta. Samasta tunteesta jonka saamme kun nörtti voittaa kauniin tytön rakkauden elokuvan lopussa. Tiedän ettei ole yhtäkään järkevää syytä jonka vuoksi pallon kuuluisi päätyä verkkoon (eikä se oikeasti yleensä päädykään), mutta jostain se vaan aina sinne kimpoaa. Hän on Juho Mäkelä. Seksijumala. Idoli.

Sanoivat sen olevan muinaisjäänne. Eihän 4-4-2:ta voi enää peluuttaa. Keskikenttä hävitään. Eivät olleet tavanneet Muurisen Anttia. Karuselli pyörähtää käyntiin. Muurinen tähystää kaukaisuuteen. Siellä se jo pilkottaa. Saari jonka aika unohti. Hymynkare pakottaa jo itsensä Antin huulille. Tuntuu hyvältä.

How does it feel?
How does it feel?
How does it feel?
How does it feel?

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Tuntuiko se hyvältä?

  1. Nimetön sanoo:

    Älä oleta että kaikki vanhemmaksi päätyneet olisivat elämään kyllästyneitä.. Väykkäkin sai juuri lapsen 🙂

  2. Nimetön sanoo:

    Täytyy myöntää, että vain Simon Kuuper yltää sinun kanssa vastaavalle tasolle jalkapallosta kirjoittaessaan.

    Luin tämän tänään aamulla ja päätin, että aloitan itsekin oman blogin jalkapallosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s