Europeleistä

We’ll meet again, don’t know where, don’t know when,
But I know we’ll meet again, some sunny day.
Keep smiling through, just like you always do,
’Til the blue skies drive the dark clouds far away.

Eihän se toisin edes voisi loppua, mutta jotain sitä silti odottaa. Viimeiseen sekuntiin asti. Sitten Majuri Kong ratsastaa pommin maan kamaralle, Strangelove nousee pystyyn pyörätuoliltaan ja yhtäkkiä, kesken kaiken, leikkaus montaasiin räjähtelevistä ydinaseista Vera Lynnin laulaessa kaihoisasti taustalla. Sitten pimeys. Haikeaa, mutta toiveikasta. Dr. Strangeloven loppu on kaunis ja nostalginen. En vain täysin ymmärrä miksi.

Taisin kuunnella Metz-pelin sängyssäni maaten. On vaikeaa sanoa yhdistääkö niin kaukaa oikeat muistot oikeisiin tapahtumiin, mutta olen lähes varma että yöpöydälläni oli silloin se neliön muotoinen ja äärimmäisen 80-lukulainen digitaalinen herätyskelloradio. Se oli valkoinen ja numerot vihreitä mustalla pohjalla, joka antoi vähän sellaisen futuristisen Escape From New York -vaikutelman. Ehkä olin nukahtanut jossain vaiheessa ottelua? Ainakin kello oli tosi paljon. Muistan lähinnä hehkutuksen ottelun lopussa. Ja siinä se oli. Suomalaisen jalkapallon jäävuoren huippu. Ainakin minun elämäni ajalta. Ohi ennenkuin ymmärsinkään.

Fever Pitchissä on kohtaus jossa isä vie poikansa ensimmäistä kertaa jalkapallo-otteluun. Arsenal-huutojen raikuessa ympärillä poika nousee stadionin portaat ylös ja näkee kentän koko vihreässä komeudessaan. Hymy nousee hänen huulilleen sen kauneuden edessä. Minun ensimmäiset muistoni suomalaisista jalkapallo-otteluista eivät ole ihan samanlaisia. Muistan pimeyden. Ja kylmyyden. Unkari-ottelun räntäsateen ja PSV-pelin paukkupakkasen. Humalaiset ja pelottavat ihmiset ja otteluita seuranneen masennuksen. Olin aina paikalla kaikkein musertavimmissa tappioissa ja kirvelevimmissä hetkissä. Erkka V. Lehtolan avopaikka Kaiserslauternia vastaan. Ruud van Niistelrooyn hattutemppu Olympiastadionilla. Oi niitä aikoja.

Seuraavana vuonna stadionin ulkopuolella myytiin South Park -aiheisia otteluhuiveja West Hamin väreissä. Aika moni asia oli South Park -aiheista vuonna 1999. Hämmästyttävän moni, ottaen huomioon ettei sarja ollut edes vielä alkanut pyörimään Suomessa televisiosta. FC Jokerit oli hämmentänyt Upton Parkin yleisöä pelaamalla loistavaa jalkapalloa nimivahvaa kotijoukkuetta vastaan ja vain Paul Kitsonin viimeistelemä osuma erotti joukkueita Helsinkiin tultaessa. Tero Koskela vei Jokerit johtoon upealla laukauksella ohi Shaka Hislopin ja Miehet mustissa näyttivät pitkään vievän ottelun jatkoajalle. Sitten nuori Frank Lampard pamautti vapaapotkun läpi muurista verkon perukoille ja lopetti taistelun. Juuri seuraan siirtynyt Ian Wright ei päässyt kentälle asti, mutta ainakin Rio Ferdinand, Paulo Di Canio ja Trevor Sinclair kävivät hämmästelemässä Kossu Helinin ja Rami Rantasen kovaa kuntoa.

Maccabi Haifa pyöritteli Hakaa aivan miten tahtoi. Avram Grantin valmentama porukka oli ikävä kyllä peluuttanut toisessa osaottelussa pelikiellossa ollutta Walid Badiria. Israelilaisten 4-0 voitto muutettiin 0-3 tappioksi ja Haka jatkoi seuraavalle kierrokselle. Hetken ajan puuhastelu näytti kerrankin kääntyvän suomalaisjoukkueen voitoksi. Vain hetken. Vastaan asettui Liverpool, ja ehkä suomalaisen jalkapallouskottavuuden kovimmassa yksittäisessä kolauksessa täpötäysi, punaiseen verhottu Olympiastadion kannusti englantilaisia näiden neppaillessa Litmasen ja Hyypiän johdolla 5-0 voittoon sysipaskasta Hakasta.

Finskillä oli varmaan jotkut kissanäyttelyt tai agilitykisat, joiden vuoksi Mestarien liigan karsintapeli täytyi ehdottomasti siirtää Vantaalle. Arpa oli kerrankin ollut hyvä ja HJK:lla piti olla vähintään kohtuulliset mahdollisuudet MTK Budapestia vastaan. Juutalaisiksi tituleeratut unkarilaiset olivat kuitenkin olleet kotonaan onnekkaita ja saapuivat Pohjola Stadionille kahden maalin etumatkassa, tosin vierasmaalin päästäneinä. Klubin painostus oli hurjaa. Muistan Kirurgi Mäkelän harmitelleen ottelun jälkeisessä haastattelussa kolmea missaamaansa loistopaikkaa. Itse laskin niitä olleen lähemmäs kolmekymmentä. Tyypilliseen Mäksä-tyyliin Juho lopulta kuitenkin toi HJK:n maalin päähän jatkopaikasta, mutta sen lähemmäs ei seuraavalla kierroksella odottavaa Celtic-revanssia päästy.

Pääsin sisään vasta vähän myöhässä, koska lippuani hallussaan pitänyt kaveri oli jotenkin onnistunut nukkumaan 16 tuntia putkeen ja heräämään vasta hetkeä ennen pelin alkua. Pidän Pohjola stadionia periaatteessa ihan kohtuullisena paikkana jalkapallo-ottelun katsomiseen, mutta ei kyllä todellakaan kannata tulla paikalle myöhässä ja joutua niiden helvetin tolppien taakse istumaan. MyPa oli hakenut Sveitsistä loistavan 1-1 vierastuloksen ja oli enää 90 minuutin päässä lohkovaiheen paikasta UEFA Cupissa. Grasshoppersin Arsenal-hylkiö Igor Stepanovs ei meinannut millään saada Saku Puhakaista kuriin ja MyPa näytti paremmin valmistautuneelta joukkueelta. Ensimmäisen puoliajan viimeisillä hetkillä MyPa sai vapaapotkun 40 metristä ja Sampsa Timoska puski keskityksen ylänurkkaan. Alkoi valtava kalabaliikki. MyPan pelaajien juhliessa maalia sveitsiläiset saartoivat tuomarin, mutta kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän miksi. Tuomari hyväksyi maalin ja pallo vietiin keskipisteelle. Silti sveitsiläiset vain jatkoivat raivoamistaan. Oletteko koskaan nähneet neljännen tuomarin puuttuvan peliin? Tuo ilta taisi nimittäin olla minulle ensimmäinen ja ainoa kerta. Hetken neuvonpidon jälkeen tuomari vei pallon takaisin lähtöpisteeseen ja ottelua jatkettiin vapaapotkulla. Toisella puoliajalla Grasshoppers onnistui murtamaan MyPan väsyneen puolustuksen ja latoi lopulta kolme maalia myllykoskelaisten verkkoon.

HJK:n eeppisistä taisteluista Parmaa ja Celticiä vastaan Virkkusen selostamaan jälkilähetykseen Sofiasta ja Lepolan 30 metrisestä pommista Norjassa Pukin käsittämättömään pujotteluun Schalkea vastaan. Lukemattomia nähtyjä liettualaisia, färsaarelaisia ja walesilaisia rupusakkeja. Hienoja voittoja ja noloja tappioita. Vain yksi yhdistävä tekijä. Lopussa aina pettymys.

Miksi Dr. Strangeloven loppu muka on niin kaunis ja nostalginen? Ihmiskunta tuhoutuu omaa itsepäistä tyhmyyttään. Mitään haikeaa muisteltavaa ei edes ole. On vain kieroja ja tyhmiä, itsekkäitä ja pahoja ihmisiä. Pelkkiä pettymyksiä. Mitä helvettiä te oikein luulitte tapahtuvan? Eihän se toisin edes voisi loppua, mutta jotain sitä silti odottaa. Viimeiseen sekuntiin asti.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Europeleistä

  1. Osuva kirjoitus aiheesta. Kuvaa omia tuntemuksia täydellisesti, taidetaan olla aika lähellä samaa ikäluokkaa nimittäin (90’s kid). Pakko kuitenkin sanoa, että tänä kesänä on täysin erilainen olo kuin koskaaan aiemmin. Jolle, tai oikeastaan koko Klubi tekee tänä kesänä Pukit.

    This time we can go all the way!

  2. norsunpentu sanoo:

    Lopussa aina pettymys – suomalaisten €-kiima hienosti tiivistettynä!

    Yleensä nämä tekstit ovat oikeinkirjoituksellisestikin hyvää settiä, mutta nyt kun samassa tekstissä toistuu useaan kertaan samanlainen virhe, pitää kyllä antaa pieni huomautus: kun yhdyssanan sisällä on välilyöntejä, myös ennen yhdysviivaa tulee välilyönti. Ks. kohta a täältä: http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=401

    Mun mielestä on myös vähän hassu tapa käyttää jostain elokuvista yms. englanninkielisiä nimiä, jos niillä kuitenkin on suomenkielinenkin (ja täällä paremmin tunnettu) nimi, mutta tuo nyt on varmaan makuasia.

    • tresjoli22 sanoo:

      Kiitokset!

      Oikeinkirjoitus ei ole tainnut olla koskaan vahvimpia alueitani. Kiva että joku huomauttaa, niin voi vähän sitäkin opetella.

      Logiikkani on että sellaiset jutut jotka katsotaan englanniksi kuulostavat myös paremmilta alkuperäisillä nimillään. Useimmiten tosin vaan käytän sitä nimeä jota käyttäisin puhuessani.

  3. suolaista kuin mursun varpaat sanoo:

    Hieno kirjoitus, joskin laukaisi voimakkaan pahoinvoinnin, surun ja ahdistuksen. Vuoden 2005 MyPan eurotaipaleen päätöstä vain ei tahdo muistaa. Jostain sen ukrainalaistuomarin päätös vain aina nostetaan esiin, ja hetkessä koen olevani Pohjola-stadionilla, joka oli, ja on edelleen, maailman ahdistavin paikka. Miksi se meni niin?

    Jatka bloggaamista, viihdyttäviä ja erityisesti tyylikkäitä näkökulmia suomalaiseen jalkapalloiluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s