Trauma

You met me at a very strange time in my life.

Hengenpelastaja. Sillä nimellä Semih Şentürk esiteltiin tuona kesänä Euroopalle. Şentürk oli tullut tunnetuksi erityisesti vaihtopenkiltä kentälle tullessaan tekemistään viimeisten minuuttien osumista. Turkin liigan maalikuninkuuden Semih vei 17 maalilla, mutta se oli laiha lohtu Fenerbahçen kauden päätyttyä pettymykseen Galatasarayn viedessä maan mestaruuden ja huikean Mestarien liiga-seikkailun katkettua puolivälierissä Chelseaan. Semihin kausi ei kuitenkaan ollut ohi. Viime hetkellä hän raivasi tiensä Euroopan mestaruuskisoihin valmistautuvaan Turkin maajoukkueeseen. Niistä tulisi hänen suurin hetkensä jalkapalloilijana.

Kroatia on täysin käsittämätön valtio. Hieman yli neljän miljoonan asukkaan maan ei kuulu olla yksi maailman parhaista sekä koripallossa, käsipallossa että jalkapallossa. Se vain on. Jos osaisin kertoa miksi, olisin todennäköisesti vastuussa suomalaisen urheilun tulevaisuuden kehittämisestä. Kroatialaiset itse varmaan kertoisivat että kyse on ylpeydestä. Rakkaudesta kotimaata kohtaan. Minun on vaikea niellä tällainen kansallisluonteisiin pohjautuva ajatus, mutta on toisaalta vaikeaa väittää vastaan Darijo Srnan esittäessä että ”Messi ei ole sama pelaaja Argentiinan paidassa eikä Cristiano Ronaldo Portugalin, mutta kroatialaiset pelaavat aina jopa paremmin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessaan”. Kroatia harvoin ainakaan alisuorittaa.

Minua Kroatia muistuttaa aina vuodesta 1998. Davor Suker, Robert Prosinecki, Zvonimir Boban ja kumppanit taistelivat kuin eläimet kaataen matkallaan pronssimitaleihin Gheorghe Hagin tähdittämän Romania ja Christian Wörnsin ulosajon uuvuttaman Saksan. Kannoin tuona kesänä ylpeästi halpaa kopiota Kroatian punavalkoruutuisesta pöytäliinapaidasta, selässä komeili numero 9 ja kisojen maalikuninkaan Davor Sukerin nimi. Nuo kisat ovat ehdottomasti kirkkain piste jalkapalloilevan Kroatian historiassa. Kymmenen vuotta myöhemmin se kuitenkin aloitti EM-kisat jopa kovemmalla joukkueella.

Karsinnoissa taakse olivat jääneet sekä Englanti että Venäjä. Topparipari Robert Kovač ja Josip Šimunić tunsivat toisensa kuin larppaaja Keski-Maan kartan ja heidän yläpuolellaan Robertin veli Niko raatoi luodakseen tilaa joukkueen luovalle osastolle, nuorille Luka Modrićille ja Niko Kranjčarille. Ainoan todellisen ongelman valmentaja (ja vuoden 98′ pronssimitalisti) Slaven Bilićille muodosti kärkivalinta. Karsinnoissa huikeat 10 maalia tehneen Eduardo da Silvan oli tarkoitus olla ilmeinen vastaus kysymykseen, mutta Birminghamin Martin Taylorin järjetön liukutaklaus ja yksi karmivimmista loukkaantumisista jonka olen joutunut todistamaan muuttivat nuo suunnitelmat. Tilalle nostettiin Ivica Olić, erittäin hyvä, mutta hyvin erilainen jalkapalloilija. Eduardon elegantin ja kliinisen viimeistelyn korvasi Olićin sohellus ja päätön ravaaminen.

Kroatia aloitti kisat hyvin voittaen toisen kisaisännän Itävallan 1-0. Peliesitys ei ollut häikäisevä, mutta toisaalta Itävalta ei missään vaiheessa tarjonnut kovin vakavasti otettavaa uhkaakaan. Myrskyvaroitus annettiin toisessa pelissä kun vastaan asettui yksi turnauksen ennakkosuosikeista, Saksa. Kroatia oli täysin ylivoimainen. Se piti Saksan poissa kentän vaarallisilta alueilta ja odotti rauhallisesti tilaisuuttaan. Saksan laitapuolustajat olivat turnauksen ensimmäisessä ottelussa pelanneet hyvin syvällä omalla alueellaan, joka aukaisi heidän eteensä valtavan määrän tilaa. Kroatian laidat lähettivät jatkuvasti kierteisiä keskityksiä kaukaa kohti Saksan maalia. Kummatkin sen osumat tulivat tällaisesta keskityksestä, Srnan ja Olićin toimiessa viimeistelijöinä. Saksa ei kyennyt luomaan mitään, sen vähäisetkin tilanteet tulivat kaukolaukauksista. Podolskin kavennusmaali oli ainoa todellinen maalipaikka jonka he pystyivät luomaan. Se jäi laihaksi lohduksi. Yhtäkkiä Kroatia oli yksi turnauksen suosikeista.

Tiedättekö ne elokuvat joissa jotain kauheaa kokenut protagonisti tajuaa tarinan lopussa kaiken tapahtuneen olleen harhaa, joka johtui tuosta hirvittävästä traumasta? Slaven Bilić on varmaan päänsä sisällä elänyt viimeiset neljä vuotta maailmassa jossa Kroatiasta tuli Euroopan mestari ja hänestä juhlittu kansallissankari. Jokin epämääräinen häntä kuitenkin vaivaa, jonkin hän muistaa silloin menneen pieleen. Puolivälierässä Turkin valmentaja Fatih Terim päästi Semih Şentürkin irti 76 minuutin kohdalla. Paha uni oli alkanut.

Viime vuosien tärkein hahmo kroatialaisessa jalkapallossa ei ole kroatialainen ollenkaan. Se ei ole loistava Luka Modrić eikä taistelijaluonne Ivica Olić. Se ei myöskään ole Ivan Klasnić, jonka uskomattoman tuhkimotarinan päätös tuosta ottelusta oli tulla. Klasnić oli vain vuosi sitten sairastunut munuaisen vajaatoimintaan. Kahden munuaissiirron jälkeen hän oli palannut pelikentille juuri parahiksi tullakseen valituksi kisajoukkueeseen. Puolivälierän jatkoaikaa oli jäljellä kaksi minuuttia, kun hän puski Modrićin keskityksen ohi maaliltaan ulos seikkailleen Rüştün. Juhlat olivat valmiit alkamaan. Ohjaajan näyttäessä vielä hidastuksia turkkilaismaalivahti potkaisi pitkän avauksen kohti Kroatian maalia. Pallo jäi pyörimään rangaistusalueen rajalle. Semih virittää vasurinsa ja laukoo. Pallo viistää yli Kroatian maalin, tuomari ottaa pillin suuhunsa ja viheltää. Kroatia jatkaa välieriin Saksaa vastaan!

Ei. Ei se niin mennyt. Slaven Bilićin häilyvä muistikuva alkaa asettumaan paikoilleen. Ehkä se veto meni vähän lähemmäs? Osuiko se ylärimaan? Kroatian jalkapallon tärkeimmäksi hahmoksi nousi tuona iltana hengenpelastaja Semih Şentürk. Kroatia ei nimittäin koskaan toipunut. Rangaistuspotkut olivat vain muodollisuus. Shokeeratun oloisilta kroaateilta onnistui ainoastaan Srna ja kisat olivat ohi. Vanhoille puolustuksen voimahahmoille ei löydetty korvaajia. Joukkue karsiutui vuoden 2010 MM-kisoista. Luka Modrić kieltäytyi puhumasta Turkki-pelistä haastatteluissa. Hämärä laskeutui.

Nyt Kroatia on taas kisoissa. Se ei ole pelannut erityisen hyvin, mutta se on edelleen elossa. Italiaa vastaan se oli onnekas. Kaksi saapasmaalaisten läpiajoa tuomittiin paitsioiksi ja Kroatia onnistui iskemään maalin oikeastaan ainoasta kunnollisesta tilanteestaan. Onnea se tarvitseekin. Tänään vastaan asettuu maailman paras joukkue. On aika herätä. Voittamalla kisat jatkuvat ja tuo traumaattinen hetki neljän vuoden takaa on enää muisto vain. Jos se tänään tippuu, painajainen jatkuu. Mutta joskushan onnen on käännyttävä? Joskus sen laukauksen on mentävä ohi.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s