Ja mitä näitä nyt oli..

Farid Ghazin alku HJK:ssa oli vaikea. Algerialaisen potentiaalin näki varmasti jokainen jalkapallosta mitään ymmärtävä, voittihan mies lähes jokaisen kaksinkamppailun ja kosketus palloon oli silkkaa samettia, mutta aina kun pöytä tuntui olevan katettu maalitilin aukaisemiselle paljastui hopeisen kuvun alta vain mehevä porsas omena suussaan. Alkukankeudesta päästyään Ghazi alkoi osumaan puiden väliin ja latoikin 12 heti ensimmäisellä kaudellaan. Vaikka toinen kausi menikin sitten pipariksi herran henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, oli Ghazi ehdottomasti yksi parhaista pelimiehistä joka minulla on ollut oikeus pääsarjassa nähdä.

Olenko ainoa joka ei ajattele maaleja kuullessaan lempinimen ”Bägi”? Myös siksi ettei Matti ”Kivespussi” Hiukka niitä juurikaan tehnyt. Hiukka sai suuren siirtonsa Stadin parrasvaloihin voitettuaan Veikkausliigan maalikuninkuuden 11 maalilla (taitaa olla vähiten koskaan). Yhden kohtuullisen Jokereissa pelatun kauden jälkeen Matti väsähti täydellisesti, mutta sai kuin saikin vielä sopimuksen HJK:hon. Yhden kautensa aikana Hiukka teki HJK:ssa 3 maalia ja jätti lähtemättömän vaikutuksen ihmisten sydämiin. Ainakin niiden jotka olivat todistamassa Parma-kotiottelua.

Sahalaitaa ympäri ämpäri ja edestakaisin, huikeaa jalkapalloa puolin ja toisin. Näin uskaltaisin kuvata HJK – Interin ensimmäistä puoliaikaa. Peli oli rohkeaa ja avointa, muttei mitenkään yltiöpäisen tyhmää. Joel Perovuon ja Pim Bouwmanin vedellessä kilpaa naruista pallo sinkoili laidalta toiselle kummankin joukkueen yrittäessä murtaa vastustajan puolustuksen laiturien juoksuilla. Parasta mahdollista mainosta suomalaiselle jalkapallolle. HJK:n salama-alun (1-0 maali alle minuutissa) jälkeen Inter otti yllättäen pelin täysin hallintaansa ja HJK joutui pikkuhiljaa hivuttautumaan takaisin mukaan. Interin tasoitusmaali kuitenkin tuli vasta kun Klubi näytti jo saaneen tilanteen rauhoittumaan. Maali sinänsä tuli kulmapotkusta ja oli Ville Wallénin virhe, mutta silmiinpistävää koko puoliajan oli kuinka kapealla HJK:n ryhmitys pelasi. Demba Savage ja Sebastian Mannström valuivat jatkuvasti keskelle kenttää auttamaan Perovuota ja Okkosta, jättäen laidat paikoitellen aivan tyhjiksi. Tämä johtikin Interin jatkuvaan rynnistykseen kahdella miehellä laitapakkia vastaan ja muunmuassa neljään kulmapotkuun ensimmäisen 20 minuutin aikana.

Ja sitten oli se Puolan ihme. Mies joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Tomasz Sajdak osui heti HJK-debyytissään IFK Mariehamnia vastaan ja kuukautta myöhemmin paukutti 11 minuutissa täydellisen hattutempun edelliskauden mestarin, Tampere Unitedin (muistatteko nämä?), verkkoon. Eikä kyseessä edes ollut mikään Alain Didier-Six, vaan Sajdak osasi pelata. Tomasz oli flegmaattisella tavallaan tyylikäs syöttelijä, toi jopa ajoittain mieleen erään Dimitar Berbatovin. Mutta sitten Sajdakista ei kuulunutkaan enää mitään. Johonkin se vain piilotettiin, käyttöä ei kai ollut. Kohta kuuluikin jo uutisia että polakki on siirtynyt palloilemaan Iraniin. Sen pituinen se.

Joka vuosi on Jarno Parikan vuosi. Joka vuosi Jarnolla on uusi mahdollisuus tehdä läpimurto ja astua edellisen tähtihyökkääjän saappaisiin. Jarnon vuosi on lyhyt ja lyhenee joka vuosi. Joka vuosi korvaaja hankitaan nopeammin, kun Jarnon vuodesta ei tullutkaan Jarnon vuosi. Mutta Jarno pysyy positiivisena ja miksei pysyisi? Aina välillä saa ampua pilkun. Ja katsos! Tänä vuonna on taas Jarnon vuosi. Uusi alku uudessa seurassa. Jarnon vuosi on taas pitkä kuin nälkävuosi.

Toinen puoliaika oli HJK:n. Mäkelän irtoaminen puoliajan lopussa ja pari vastaavaa läheltäpiti-tilannetta saivat vierasjoukkueen panikoimaan ja pudottamaan linjaansa reilusti alemmas. Tämä auttoi HJK:n laitureita pelaamaan leveämällä ja laitapakkien nousujen avittamana he yrittivät päästä yhdellä yhtä vastaan tilanteisiin vastustajan puolustajien kanssa. HJK janosi voittomaalia. Se tarvitsi sitä. Vaikea kaudenalku oli tehnyt sen nälkäiseksi. Paikkoja ei kuitenkaan tuntunut syntyvän. Inter puolusti hyvin. Se puolusti hyvin vaikka menetti ottelun aikana parikin avainpelaajaansa ja korvaajaksi löytyi vain argentiinalainen Maximiliano Asis joka on niin lyhyt ja lihava että luulin häntä ensin optiseksi illuusioksi. Hyökkäys toisensa jälkeen kuivui kasaan ja vaihdot eivät (Zeneliä lukuunottamatta) tuntuneet tuovan uusia ideoita. Inter oli vääjäämättä saamassa sen mitä halusi.

Käsi pystyyn, kroppa pystyyn ja tikkaamaan. Mäksä osaa yhden asian ja sen Mäksä osaa hyvin. Riippuen päivästä ja vastustajasta joko maailman ihanin mies tai maailman turhauttavin jalkapalloilija. Syötön täytyy olla tarkka, Juho Mäkelä nimittäin ei juuri pallon lentorataa seuraa. Super-Mäkelällä on oma lentoratansa. Pallo joko osuu sen reitille tai sitten ei. Joskus haltuunotto tapahtuu takaraivolla, joskus olkapäällä, mutta vauhti pysyy vakiona. Juho ansaitsee kaiken saamansa hehkutuksen, sen verran uskomattoman uran mies on tyhjästä taikonut.

Teemu Pukin alku HJK:ssa oli vaikea. Potentiaalin näki varmasti jokainen mitään jalkapallosta ymmärtävä, ohittihan kotkalainen puolustajia aina haastaessaan ja osoitti loistavaa työmoraalia paikkaa hakiessaan, mutta aina kun matto rullattiin auki sankaritekoja varten kaatui askellus siihen yhteen kuhmuraan matkalla. Sitten vastassa olikin jo Schalke.

Luiz Antonio, Kabba Samura, Paulus Roiha, Jon Poulsen, Danny Hoesen, Valeri Popovits. Olen nähnyt Klubin kärjessä vuosien varrella kaikennäköisiä vipeltäjiä ja koheltajia, neppailijoita ja narsisteja, turisteja ja taiteilijoita, mutta en kyllä mitään tälläistä. Siinä vaiheessa kun 17-vuotias jätkä lataa 20 metristä yliajan neljännellä minuutilla voittomaalin sarjakärkeä vastaan puhutaan jo jostain muusta. Aivan uudenlaisesta hirviöstä.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Ja mitä näitä nyt oli..

  1. JTH sanoo:

    Jees, hieno kirjoitus. Enpä älynnytkään kuin jälkeenpäin tästä lukien, että Mäksän (ja ehkä Dembankin) duuni sai Interin valumaan omalle puoliskolle, josta he eivät enää nousseet. Hirviö on tavallaan uskomaton sana kuvaamaan honteloa teiniä, mutta ne viisi maalia, jotka minä olen tällä kaudella nähnyt, tukevat tuota kyllä. Tällä kaudella 8 maalia 15 ottelussa – tähän mennessä.

    • tresjoli22 sanoo:

      Mäksän peluutus saattaa usein näyttää täysin järjenvastaiselta, mutta kyllä siinä oma logiikkansa on. Vastustajan puolustuslinja on lähes pakotettu tippumaan Juhon ravatessa vastaan.

      Olen yleensä tosi huono lähtemään näiden teinien hehkutukseen mukaan, mutta tuo Inter-pelin loppu imaisi kyllä tällä kertaa täydellisesti messiin.

      Niin ja kiitoksia paljon kehuista!

  2. Nimetön sanoo:

    Tutustuin tähän blogiin vasta tämän kirjoituksen myötä ja ihastuin heti. Huikeaa maalailua klubin hyökkääjämaisemasta vuosien varrelta. Etenkin Jarnon ja Mäksän HJK-urat kiteytettynä niin hyvin, että naama vetäytyi hölmistyneeseen hymyyn tekstiä lukiessa. Kiitos tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s