Kaino pyyntö eli pieni rukous

Once there was a way to get back homeward
Once there was a way to get back home
Sleep pretty darling do not cry
And I will sing a lullaby

Hyvää yötä, rakkaani. On aika mennä levolle. Ehkä kun herään kaikki on taas hyvin. Ehkä jos ummistan vain hetkeksi silmäni, jos vain puristan ne kiinni…

Sinä olit niin kaunis. Ja nyt… nyt en enää edes muista koska olin viimeksi onnellinen sinut nähdessäni. Ehkä silloin Saksassa? Niin. Silloin sinussa oli vielä jotain Kuninkaallista. Mutta nyt kaikki asiat joihin sinussa rakastuin ovat kadonneet yksi kerrallaan. Rauhallisuutesi. Intohimosi. Pellavaiset kiharasi. Jopa se naurettava kypärä jota aina käytit. Kuulemma palaat vielä entisellesi. Neljä vuotta vain on niin pitkä aika. Eikä nukkuminenkaan auta, sillä se ei estä painajaisia saapumasta. Joudun kohtaamaan ne. Vääjäämättömästi, väistämättömästi, väkisin.

Keskiviikon peli oli raskasta katsottavaa. Mikään ei toiminut kuten sen piti. Hyökkäykset olivat epätoivoisia yksilösuorituksia, keskikentän pallonriistoja seurasi välitön pallonpalautus ja laitapuolustajien keskitykset uhmasivat fysiikan lakeja joko seilatessaan kymmenen metriä yli vastustajan rangaistusalueen tai vaihtoehtoisesti tussahtaessaan ensimmäiseen vastaantulevaan itävaltalaiseen. Mutta on Suomi ennenkin huonosti pelannut ja ollut jyrän alla. Yleensä kuitenkin oli jotakin joka esti täydellisen romahduksen. Jonkinlainen suojelusenkeli.

Silloin siihen ei edes kiinnittänyt huomiota. Ei vastustajan saama maalipaikka ollut niin vakava asia, jotain vaan tapahtui ja tilanne oli edelleen 0-0. Vanhemmiten rupean ymmärtämään että vaikka jalkapalloenkeleihin uskominen ei olekaan sen naurettavampaa kuin tavallisiinkaan enkeleihin uskominen, ei se tee siitä myöskään yhtään sen älykkäämpää. Suomen maalilla ei sittenkään ollut siivekästä henkiolentoa muuraamassa näkymättömiä tiiliä maaliviivalle, vaan selitys oli jotain paljon luonnollisempaa. Ja pelottavampaa.

Boy, you’re gonna carry that weight
Carry that weight a long time
Boy, you’re gonna carry that weight
Carry that weight a long time

Muistan Antti Niemen vieraissa Saksaa ja Turkkia vastaan. Muistan Jussi Jääskeläisen Armeniaa vastaan Töölössä. Muistan myös Anssi Jaakkolan kesäkuussa Tukholmassa. Voi olla että ajan myötä unohdan Lukas Hradeckyn potkaisemassa pallon täysin vaarattomassa tilanteessa Marc Jankon kautta omaan maaliinsa. Uskon kuitenkin lähes kohtalonomaisella varmuudella että tulen hänetkin muistamaan. Kuten muistan Anssi Jaakkolan.

Ei minun kisoihin tarvitse päästä. Ei oikeastaan tarvitse päästä edes lähelle. Haluaisin vaan säilyttää vähän ylpeyttä. Haluaisin että kävellessäni syksyllä Olympiastadionille tekisi edes mieli ajatella alkavaa ottelua. Jatkuvat selkäsaunat kotiotteluissa ovat minulle liikaa henkisesti. En uskonut sekuntiakaan että Suomi voittaa Hollannin. Tai Ruotsin. Ei olisi edes oikeastaan huvittanut vääntäytyä paikalle. En syytä tästä ketään. Mutta syytän tästä Jussi Jääskeläistä.

Ymmärrän kyllä ettei 36-vuotiaalla miehellä ole enää kiinnostusta rääkätä itseään ympäri kaiken maailman kazaradziskistaneita kun kotona odottavat vaimo ja kolme lasta. Siksi tämä ei olekaan käsky tai edes pyyntö. Tämä on rukous. Ranska tulee tekemään syyskuussa juuri niin monta maalia kuin sitä huvittaa. Vain sinä voit estää sen, Jussi. Ja jos et sitä tee, tuon traumaattisen 7-0 tappion paino tulee lepäämään sinun harteillasi ja joudut kantamaan sitä lopun elämääsi. Ensi vuoden Espanja-ottelua en uskalla edes ajatella.

En suinkaan kuvittele että lähtisit siltikään pelaamaan ilman kannusteita! Tiedän että urasi lähenee loppuaan ja urheilijoiden on joskus vaikeaa keksiä itselleen tekemistä lopettamisen jälkeen. Tämän kirjoituksen alalaitaan lisään PayPal-tilin, jonne luovutetut varat ohjataan suoraan Jussi Jääskeläisen eläkekassaan. Jos siis pelaat karsinnoissa. Itse lupaan aloittaa luovuttamalla herrasmiesmäiset viisi euroa. Uskon ja toivon että uskolliset lukijani osallistuvat keräykseen, ja voit ostaa vaikkapa Rocky nelosesta tutun kodinhoitorobotin helpottamaan elämääsi. Tai jotakin mielekästä tekemistä iltaruskon vuosillesi. Eikä tarvitse edes pelata kaikkia pelejä! Kotiottelut riittävät hyvin. Oikeastaan ei tarvitse pelata kuin nuo Ranska- ja Espanja-ottelut. Muissa voidaan vaan yrittää tehdä vielä enemmän maaleja kuin päästetään.

Mieti asiaa. Ja muista:

And in the end
The love you take
Is equal to the love you make

Jässille

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kaino pyyntö eli pieni rukous

  1. Nimetön sanoo:

    Onkos tulossa lähiaikoina uuttaa materiaalia?

    Todella hyvää duunia, mukava lukea!

    • tresjoli22 sanoo:

      Pahoittelut myohaisesta vastauksesta. Vierailu valtioon jossa wordpressiin ei ole paasya on vahan jarrutellut hommia, uusia kirjoituksia alkaa putkahtelemaan kunhan palaan Suomeen kuun lopussa.

      Kiitoksia kehuista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s