Päättymätön palapeli eli sana Roberto Mancinista

Kuin valssin askelia. Dam. Dam. Dadamdam. Sisäteräpotku. Kierteinen laakapallo vaeltaa lumisateessa kohti toista laitaa. Ihme etteivät tikareiden tavoin naamalle paiskautuvat rakeet puhkaise sitä puolimatkassa. Lähes puolet yleisöstä on jo saanut tarpeekseen. ”It’s fuckin’ freezing, I wanna go home!”. Varmasti ensimmäinen kerta kun olen koskaan ajatellut Beach Boysia hytistessäni kylmyydestä. Syöttö leikkaa täydellisesti ylös nousseen Aleksandar Kolarovin juoksulinjalle. Serbi ottaa pallon haltuunsa rinnalla, ohittaa laitapuolustajan ja pelaa pallon maata pitkin maalin eteen. 4-0 maali jää niukasti syntymättä. Manchester Cityn 132-vuotisen historian ensimmäinen chileläinen pelaaja on antanut pienen maistiaisen tuomisistaan teollisuuskaupungin nyyttäreihin.

Chile kiehtoo minua. Tietenkin, olenhan kävelevä klisee. Jokaisella omaa häntäänsä nostelevalla teini-ikäisellä vasemmistointellektuellilla tulee luonnollisesti olla suosikkinsa Amerikan vääryydellä tuhotuista sosialistiparatiiseista. Ehkä leikittelin jonkin aikaa ajatuksella Nicaraguan mustapunaisista sandinistoista (foooor the very first time ever, when they had a revolution in Nicaragua) tai aina suositusta Kuubasta, mutta lopulta Chile oli aina lähimpänä sydäntäni. Siemenet kylvettiin jo aikaisin. Zamorano ja Salas 98′ MM-kisoissa. Maantiedon tunnit. Miten voi maassa olla samaan aikaan subtrooppinen ilmasto, maailman kuivin autiomaa ja lumisadetta? Viimeinen niitti oli varmaankin mielikuva Victor Jarasta makaamassa keskellä stadionia kädet murrettuina, laulamassa viimeisillä voimillaan Venceremosta.

David Pizarro on kuin Chile. Hirvittävä taistelija, joka on aina ollut ja tulee aina seisomaan naapureidensa valtavassa varjossa. Pieni suuri mies. Olisi houkuttelevaa sanoa Pizarron olevan suunnattoman aliarvostettu jalkapalloilija, jonka lahjat ovat menneet hukkaan väärien valmentajien ja epäonnisten seuravalintojen vuoksi. En kuitenkaan usko sen olevan totta. Pizarro on loistava jalkapalloilija. Lähellä pelipaikkansa ehdotonta huippua. Mutta vain lähellä. Pirlo, Veron, Stankovic, Redondo… jättiläisten rinnalla Chile on vain kokoisensa. Tämän vuoksi 32-vuotiaan miehen siirto maailman ehkä kovimman sarjan kärkijoukkueeseen on päällepäin hämmentävä.

Olin viime viikonlopun Manchesterissa. Sohjosta huolimatta miellyttävä kaupunki. Itseasiassa hämmentävän miellyttävä englantilaiseksi teollisuuskaupungiksi. Ehkä vähän liian miellyttävä. Ei yhtäkään keuhkosairaudesta kärsivää lapsityöläistä tai koleraista, kyttyräselkäistä leskeä. Stadionkin kiiltää uutuuttaan. Peli on täsmälleen sama kuin viime vuonna, City – Fulham. Loppuunmyyty ottelu. Silti ympäri stadionia on vapaita paikkoja, lumi ja kylmyys nimittäin lamauttavat tuon saaren. Ja se on ihan oikein. Kenenkään ei pitäisi joutua tekemään mitään sellaisessa säässä. Eniten säälittivät ”you fat bastard”-huutojen saattelemana kentällä kipittäneet lumen auraajat. Oikeastaan ”säälittivät” ei ole se sana jota haen vaan….. aah. Naurattivat. Se se on. Eniten naurattivat lihavat, liukastelevat kipittäjät.

Itse ottelu oli läpihuutojuttu. City pelasi loistavasti. Jokin oli silti muuttunut alkukaudesta. Se ei enää dominoinut. Se ei enää tehnyt kentällä mitä tahtoi. Se ei enää edes pitänyt palloa. Sivurajan tuntumassa pyörineet huikeat syöttökolmiot tuntuivat enää etäiseltä muistolta. Tämä ei tarkoita että joukkue olisi jotenkin huonompi kuin alkukaudesta. Sitä vastaan vain on löydetty aseita. Niin käy pitkän kauden aikana lähes mille tahansa joukkueelle. Silloin esiin tulee astua valmentajan. Syy jonka takia Manchester City voitti viime viikonloppuna niin vakuuttavasti löytyy penkin päästä.

Martin Jolin Fulham pelaa Martin Jolin näköistä jalkapalloa. Se pelaa palloa uskollisesti pois alueeltaan maata pitkin ja rakentaa hyökkäyksensä hitaasti ja harkitsevasti. City vei Fulhamin lebensraumin jo ottelun ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. City luovutti pallonhallinnan Fulhamille ja iski päälle hirvittävällä prässillä. Pallonriistosta meinasi seurata maali jo toisella peliminuutilla. Fulhamilla ei ollut sopivaa kärkeä voittamaan pääpalloja, joten korkeita se ei voinut pelata. Kankeat Hangeland ja Senderos joutuivat valtavan paineen alle ja tekivät jatkuvasti virheitä avauksissaan. Paine kasvoi nopeasti liian suureksi ja avausmaali oli vain ajan kysymys. Se tuli jo ennen kymmenettä peliminuuttia. Pallonriistosta seurannut nopea vastahyökkäys päättyi Adam Johnsonin kaatumiseen rangaistusalueella. Loppu oli oikeastaan vain odottelua.

Takaisin siihen syöttöön. Voin kuvitella hymyn Roberto Mancinin huulilla sen irrotessa Pizarron jalasta. Taas yksi pala palapeliin. Ja nimenomaan puuttuva pala. Pizarro nimittäin tuo Cityn peliin jotain aivan uutta. Hänellä on taito avata puolustuksia. Kaukaa. Barryn epäonnistuminen tällä kaudella ja de Jongin kyvyttömyys avata peliä ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa City tarvitsee tilaa boksin reunalta voidakseen murtaa vastustajan puolustuksen. Everton tiesi sen. Sunderland tiesi sen. WBA tiesi sen. Mutta myös Mancini tietää sen. Ja hän reagoi. Fulhamia vastaan ratkaisu ongelmaan löytyi taktiselta puolelta. Seuraavaksi vastassa kuitenkin on joukkueita, jotka eivät suostu ottamaan pallonhallintaa itselleen. Niissä yksikin puolustuksen halkaiseva läpisyöttö saattaa osoittautua kullan arvoiseksi. Pizarro ei ehkä ole maailman ehdotonta huippua, mutta tuon syötön hän pystyy antamaan.

Mancini tuskin tulee saamaan ansaitsemaansa arvostusta kauden päättyessä. On hyvin mahdollista että jos hän ei tuo mestaruutta sheikeille, löytyvät kaulahuivista ensi vuonna jonkin toisen seuran värit. Hänen hankintansa kuitenkin ovat olleet äärimmäisen onnistuneita ja hän on luonut loistavan pohjan Cityn tulevien vuosien menestystarinalle, oli ruorissa silloin kuka tahansa. Mikäli siniset tänä vuonna juhlivat mestaruutta, se ei ole valmentajasta huolimatta, vaan hänen ansiostaan.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Päättymätön palapeli eli sana Roberto Mancinista

  1. Nimetön sanoo:

    Ja QPRää vastaan ratkaisu löytyi pankiltä. Dzeko ja Balotelli kehiin, niin tuli tasoitus ja mestaruusmaali.

  2. Nimetön sanoo:

    Siis penkiltä, tuskin sheikit pankkia tarvitsivat noihin miehiin.

  3. tresjoli22 sanoo:

    En tykkää hirveästi miettiä tämmöisiä ”veikkasin oikein”-juttuja koska mielestäni ne ovat aina arvuuttelua, mutta kun nyt lueskelin tätä kirjoitusta uudestaan niin tuli mieleen se kotipeli Sunderlandia vastaan jossa Pizarro tuli kentälle Cityn ollessa 1-3 tappiolla. Ottelu päättyi 3-3 ja tuo piste osoittautui aika tärkeäksi kamppailussa mestaruudesta. Taisipa Pizarro toisen maaleista syöttääkin.

    Mutta kuten sanoin, arvokkaampana kuin oikein veikkaamista pidän sitä että lukija näkisi otteluissa jotain mitä eivät olisi muuten tajunneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s