Lapsenuskosta eli oodi Thierry Henrylle

Don’t call it a comeback
I’ve been here for years

LL Cool J – Mama Said Knock You Out

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa. Aivan liian ilmeistä. Itseasiassa minun pitäisi tälläkin hetkellä kirjoittaa jostain aivan muusta kuin jalkapallosta. Tai ainakin valehtelin itselleni että olen menossa tekemään koulujuttuja. Mutta minkäs teet. Aina silloin tällöin joku kirjoittaa niin täydellisen käsikirjoituksen että sitä ei yksinkertaisesti kykene olemaan kommentoimatta. Eilen illalla Thierry Henry irroitti minusta spontaanin riemunkiljahduksen (nimenomaan kiljahduksen, siinä ei ollut maskuliinisuuden häivääkään). Sellaisen johon vain jalkapallo pystyy.

Itseasiassa minun ei ollut tarkoitus katsoa koko ottelua. Cupin kolmannen kierroksen ennakkoon selvä kamppailu ei vastaa käsitystäni loistavasta jalkapalloviihteestä. Eikä se kyllä sitä ollutkaan. Edes lapsuuden sankarin paluu ei aiheuta kovin suuria tunteita kun kyseessä on ratkennut ja merkityksetön peli. Sitäpaitsi minulla oli oikeasti paljon parempaakin tekemistä. Sitten tarkistin tilanteen. 0-0 puoliajalla. Tiesin että jotakin näkemisen arvoista oli tulossa. Kyse ei ollut intuitiosta eikä yliluonnollisista kyvyistä. Kyse oli siitä että tiesin minkälainen pelaaja penkillä istui.

Thierry Henrysta ei tee erityistä pelaajaa se kuinka ylivoimainen hän oli. Henry on erityinen siksi millä tavalla hän sen teki. Hän ymmärsi jalkapallon draamaa. Henryn temput ja tuuletukset olivat aina faneille suunnattuja. Ne olivat lahjoja, joilla hän osoitti samaistumistaan heihin. Kun Arsenal oli ylivoimainen, Henry tuuletti vähäeleisesti ja ylimielisesti. Kun Arsenal pelasi huonosti ja Henry teki vapauttavan osuman, hän tuuletti raivoisasti. Kun peli meni huonosti hän kiukutteli ja kun peli meni hyvin hän tanssi.

Koko Spursin niputtaminen omalta puoliskolta ja liukuminen tuulettamaan polvillaan vihollisten fanien eteen. Danny Millsin täydellinen kyykyttäminen kulmalipulla. Vapaapotkun upottaminen yläkulmaan ja kääntyminen kameraa kohti. Volley alueen ulkopuolelta Barthezin yli. Kolme maalia Highburyn viimeisenä päivänä, nurmikon suuteleminen ja Tottenhamin ottelun tuloksen varmistaminen faneilta. Kantapäällä tehty maali Charltonia vastaan. Hattutemppu Liverpoolia vastaan juuri kun Voittamattomat näyttivät luhistuvan. Löysä, nopea vapaapotku alakulmaan Petr Cechin vielä asetellessa muuriaan. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kaiken minkä tämä mies teki, hän teki sulavasti. Maailman ärsyttävin tai maailman tyylikkäin pelaaja, riippuen siitä keneltä kysyit.

Henry tiesi minkälainen mahdollisuus tämä oli. Ero sen välillä osuiko hän tuon 20 minuutin aikana vai ei oli valtava. Jos maalia ei olisi tullut, hype olisi kuollut samantien. Tuskin minäkään kirjoittaisin tätä. Kaiken voittaneen ja nähneen miehen kasvoilta paistoi jännitys. Hän tiesi tämän olevan ainoa mahdollisuus palata oikealla tavalla. Arvolleen sopivasti. Ei hymyn häivähdystäkään kasvoilla tuhansien toivottaessa tervetulleeksi, vain keskittymistä. Yhtä cool kuin aina. Isaac Hayes Black Moseksen kannessa, mustan maskuliinisuuden ruumiillistuma. Kuin käsikirjoitettua. Masentuneen oloinen Arsenal nyhväämässä jälleen yhden surkean esityksen jälkeen tasapeliä alemman sarjatason seuraa vastaan. Kukaan ei ole noussut kantamaan vastuuta. Kaikki odottavat yhtä miestä. Hänen paluutaan rakastamaansa seuraan. Näihin saa vain yhden mahdollisuuden.

Kuin seksiä tihkuva funkriffi. Komposiitti kaikista maaleista jotka hän oli koskaan tehnyt. Henry tarvitsi vain kymmenen minuuttia. Liike tyhjään tilaan. Täydellinen haltuunotto kovaan syöttöön. Sittenkin liian reunassa? Ei Henrylle. Hän ei edes potkaise oikeastaan. Ohjaa vain. Ei kovaa. Juuri ja juuri maalivahdin ohi, aivan tolpan juureen. Tuuletus on raivoisa. Hetken ajan yksikään internetmanageri ei laskeskele tämän lainan kustannus-hyötyanalyysia. Hetken kaikki ymmärtävät että sillä ei ole pienintäkään merkitystä onko Henrystä loppujen lopuksi hyötyä Arsenalille tällä kaudella. Tämä hetki on kaiken sen arvoinen.

Ei tarvitse puhua paluusta, todellisuudessa tunne ei ole koskaan poistunut.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lapsenuskosta eli oodi Thierry Henrylle

  1. Lari Vesander sanoo:

    Kaiken pinnallisuuden ja huomioh**raotsikoiden keskellä on enemmän kuin piristävää löytää jotain syvällistä ja aitoa. Juttuja jotka antavat enemmän kuin otsikossaan lupaavat. Juttuja joita kirjoittaessa ei ole kuunneltu klikkauksia vaan oman sydämen innokasta pamppailua.

    Innostuminen on parasta bensaa kynälle. Tämä blogi pursuaa sitä. Ja se on paras kunnianosoitus kuningaslajille.

    Keep up the good work and keep it real! Tärkeintä ei ole määrä vaan laatu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s