Sodasta tuulimyllyjä vastaan

On lokakuun kymmenes vuonna 2009 ja Suomi on juuri kaatanut Walesin Niklas Moisanderin maajoukkueuran ensimmäisellä osumalla. Katson pätkivää kuvaa maailman entisestä huumepääkaupungista Medellinistä, jossa Chile voi Kolumbian kaatamalla varmistaa ensimmäinen MM-kisapaikkansa sitten Ranskan kisojen 1998. Nuoren miehen tajuntaan jätti silloin lähtemättömän vaikutuksen uhkarohkeasti pelannut joukkue rintamalinjanaan legendaarinen Za-Sa (Ivan Zamorano ja Marcelo Salas) kärkipari. Jotain erikoista on tässäkin joukkueessa. Fabian Orellanan syötöstä Jorge Valdivia sijoittaa pallon ohi Kolumbian maalivahdin. 2-3 johtomaali käytännössä sinetöi Chilen kisapaikan. Kamera ei kuitenkaan poimi ensimmäisenä Orellanaa eikä Valdiviaa. Ei myöskään karsintojen kovinta maalintekijää Humberto Suazoa tai uudeksi Cristiano Ronaldoksi tituleerattua Alexis Sanchezia. Chilen juhlituin sankari ei itse asiassa ole tänä iltana chileläinen ollenkaan, vaan argentiinalainen.

Marcelo Bielsa tuulettaa maalia raivokkaasti kädet nyrkkiin puristuneina, kuin elämäänsä kyllästynyt toimistorotta takomassa työpöytäänsä. Oikeastaan juuri kuten hulluksi (”El Loco”) nimetyn odottaisikin. Omituisista valmennusmetodeistaan ja obsessiivisuudestaan pienimpiinkin jalkapallon yksityiskohtiin tunnettu Bielsa on päättänyt korpivaelluksensa ja tuntuu löytäneen uuden henkisen kodin. Chile rakastaa Bielsaa ja tunne vaikuttaa molemminpuoliselta.

Siirrytään eteenpäin, helmikuun neljänteen 2011. Kesän MM-kisoissa Chile raivasi tiensä alkulohkostaan jatkoon, ihastutti jalkapallon ystäviä ympäri maailman yltiöpäisellä prässipelillään ja palasi kotiin sankareina. Nyt kuitenkin Marcelo Bielsa pyytää lehdistötilaisuudessa chileläisiltä anteeksi saippuaoopperaksi muuttunutta saagaa jatkamisestaan ja ilmoittaa eroavansa tehtävästään joukkueen valmentajana. Pettymys on valtava. Copa American alkaessa ikävä kasvaa vain suuremmaksi. Penkin päässä seisova uusi argentiinalainen, Claudio Borghi, on kuin halpa kopio itse Hullusta. Pian suru kuitenkin vaihtuu innoksi. Heinäkuussa baskiseura Athletic Bilbao ilmoittaa Marcelo Bielsan olevan sen uusi päävalmentaja. Mutta mikä johti Bielsan eroamiseen? Ja miksi juuri Athletic Bilbao? Mikä tekee juuri tästä sekopään ja seuran symbioosista mielestäni kiinnostavimman tarinan tämän vuoden jalkapalloilevassa maailmassa? Avatakseni ajatuksiani joudun aloittamaan jostain aivan muualta kuin Marcelo Bielsasta.

SEHÄN ON VAIN JALKAPALLOA

Mixing pop and politics he asks me what the use is                                                                    I offer him embarrassment and my usual excuses”

Billy Bragg – Waiting for the Great Leap Forwards

Lähes jokainen jalkapalloa seuraava on joskus kuullut fraasin “jalkapalloa ja politiikkaa ei tule sotkea keskenään”. Jalkapallo tulisi puhdistaa pahasta politiikasta, aiheuttaahan se ristiriitoja pelaajien ja kannattajien välille. Jalkapallo tulisi muutenkin puhdistaa kaikennäköisistä tunteenpurkauksista. Ilolla, surulla, vihalla, rakkaudella tai no, oikeastaan millään joka saattaa viitata pelaajien inhimillisyyteen ei ole mitään asiaa jalkapallokentälle. Mutta miten politiikan voi muka vain poistaa joltakin elämän osa-alueelta? Se on osa elämää. Se on läsnä kaikessa jonka teemme, tietoisesti tai tiedostamatta. Asiaan huonosti perehtyneen tapa kokea politiikka on demokraattisen prosessin ymmärtämisen kannalta huomattavasti mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin asiantuntijan steriili kommentti. Politiikasta vain on tapana tehdä pyhä lehmä. Ainoastaan asiantuntijat voivat antaa lausuntoja näin VAKAVISTA asioista. Katso, älä koske. Todellisuudessahan politiikka ei ole koskaan poistunut jalkapallosta, eikä voi koskaan poistuakaan. Vai mitä mieltä olette Qatarin MM-kisoista 2022, La Ligan tv-tulojen jakautumisesta seurojen välillä tai Pohjois-Korean ”vierasottelusta” Etelä-Koreaa vastaan?

Kyseessä on systemaattinen yritys poistaa jalkapallosta ”paha” aines ja tehdä siitä siten helpommin markkinoitavaa, helpommin katsottavaa ja helpommin sponsoroitavaa. Olisihan lievästi vaikeampaa hurrata suosikkipelaajalleen jos tietäisi tämän kannattavan kotimaansa fasistista diktatuuria. Moderni jalkapallo on tuote. Se kävi 90-luvulla läpi saman mankelin, jonka popmusiikki (tai kulttuuri) kävi 80-luvulla. Kun huomattiin että politiikka ja vihanpito eivät ole poistumassa, ne syövytettiin osaksi koneistoa ja kesytettiin harmittomiksi. ”Kick Racism Out of Football” on jalkapallon ”We Are the World”. Niissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta yhdellä suulla puhuminen maailman pahuuksia vastaan ei ole mikään korvike pelaajien omille kokemuksille.

Jalkapallon tosissaan ottavia ihmisiä pidetään yleisesti vähän huvittavina tapauksina. Pitäisi keskittyä mystisiin ”tärkeämpiin” asioihin. Aikuisten juttuihin. Samat vaiheet on käynyt läpi juurikin popkulttuuri. Mistään muusta kuin ihastumisesta laulaminen on synti. Pitää olla vähintään maisteri jotta voi ottaa mihinkään kantaa, silloinkin täytyy selkeästi ilmaista asioiden molemmat puolet ja antaa jokin hyvä parannusehdotus. Eihän politiikka nyt voi olla laulun aihe siinä missä mikä vaan muukin. Joillekin on edelleen lähes mahdotonta tunnustaa popmusiikin olevan vakavasti otettavaa (tai siis yhtä vakavasti kuin kaikki muukin) taidetta, jalkapallosta nyt puhumattakaan.

Todellisuudessa jalkapallo ja popmusiikki ovat taidetta. Kaikki, minkä joku kokee kauniina, on taidetta. Uskon kauneuden olevan tietyssä määrin objektiivista. Uskon sen olevan evoluution tuote. Vaistonvaraisesti kauniina pitämämme maisemat sisältävät usein ihmiselle hyödyllisiä elementtejä kuten vettä ja kasvillisuutta. Arvostamme meille hyödyllisiä asioita. Arvostamme hyvin tehtyjä asioita. Siksi pidämme hyviä urheilusuorituksia kauniina. Arvostamme sitä kuinka vaikeaa niissä on onnistua, kuten arvostamme kauniin kappaleen säveltämisen vaikeutta. Tottakai jokainen yksilö kokee asiat eri tavoin. Pidämme erilaisesta estetiikasta ja erilaisista suorituksista. Jalkapalloon voi halutessaan tiivistää koko elämän kirjon. Jollekin Stoken rämäpäinen, suoraviivainen pelitapa edustaa samaa puhdistavaa vaikutusta kuin punk rock musiikin kuuntelijalle. Joku näkee Barcelonan tiki-takassa samaa kauneutta kuin toinen Rahmaninovin cis-molli-preludissa. Arvottaminen on turhaa. Jollekin voittaminen on tärkeintä, minulle tärkeintä on kuinka ylimielisesti José Mourinho sen tekee.

MIKSI ATHLETIC BILBAO?

 

Marcelo Bielsan ero Chilen maajoukkueen päävalmentajan pestistä johtui politiikasta. Chilen palloliiton presidentinvaaleissa vastakkain olivat Harold Mayne-Nicholls (joka valitsi Bielsan pestiin) ja Jorge Segovia. Madridissa syntyneen bisnesmies Segovian takana seisoivat Chilen kolme suurta seurajoukkuetta (Colo-Colo, Universidad de Chile ja Universidad Catolica), jotka kokivat saavansa liian pienen osan televisioinnista jaettavista rahoista. Maajoukkueen ennennäkemättömiin suorituksiin johtanut toimittaja Harold Mayne-Nicholls puhui pienten seurojen ja tasapäistämisen puolesta. Bielsa ilmoitti eroavansa mikäli Segovia valitaan. Raha ratkaisi. Bielsa piti sanansa, vaikka uusi presidentti teki kaikkensa miehen pitämiseksi.

Työtarjouksia sateli joka puolelta. Hetken näytti jo varmalta että Bielsasta leivotaan porvariseurana pidetyn Inter Milanin uusi päävalmentaja. Toisin kävi. Baskimaan ylpeys Athletic Bilbao on monella tavalla samasta puusta veistetty kuin Bielsa. Los Leones on valmis tinkimään urheilullisesta menestyksestä puolustaakseen omia arvojaan. Sen joukkue on perinteisesti koostunut kokonaan (nykyään vain lähes) baskimaakuntien seurojen itse kasvattamista pelaajista. Tämä on äärimmäisen harvinaista nykyjalkapallossa.

Bielsa yrittää myös muuttaa Athleticia seurana mieleisekseen. Bilbaon peli on perustunut 20-luvulta asti isoihin puolustajiin ja pitkiin palloihin target-kärjen päähän. Bielsan tyylissä on paljon samaa. Hän pitää nopeasta ja intensiivisestä pelistä. Mutta pallon roiskimiseen Marcelo Bielsa ei taivu. Hän vaatii pelaajiltaan enemmän. Bielsaa ei tyydytä voittaminen, hänelle tärkeämpää on miten se tapahtuu. Hänelle tärkeämpää on tyydyttää omat esteettiset tarpeensa. Hän haluaa luoda taidetta. Muutos pelottaa baskeja. Syystäkin. Bilbao aloitti kauden katastrofaalisesti. Se otti ensimmäisen voittonsa vasta kuudennella kierroksella paikallisvastustaja Real Sociedadia vastaan. Hätäisimmät ovat jo puhuneet että Bielsa on joutunut tekemään myönnytyksiä pelitavassaan saadakseen seurajohdolta aikaa. Enpä usko. Bielsa jatkanee omien poliittisten ja esteettisten visioidensa pitämistä valmentamisensa perustana. Onneksi. Todellisen auteurin työ on aina mielenkiintoisempi kuin pelkän työntekijän luomus.

Mainokset
Kategoria(t): Jalkapallo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s